Forge of Empires 1.212

Mr.Freshh

Community Manager
logo.png


Arvon pelaajat,

Forge of Empires päivitetään versioon 1.212 keskiviikkona, syyskuun 1. päivänä.

Kuten aina, päivitys aiheuttaa pienen katkoksen, jonka aikana peli ei ole pelattavissa.

Kerro mielipiteesi palauteketjussa tai Facebookissa.

Bugikorjauksia


Kesätapahtuman korjauksia
  • Viiden tähden saavutus kesätapahtuman suorittamisesta viidenteen kertaan puuttui.
  • Onnenpyörän palkinnoissa saattoi joskus näkyä väärä yksikkötyyppi, jolloin myönnettiin eri yksikkö (kuin mitä näytettiin).
Viestikeskuksen korjauksia
  • Viestien hymiöt saattoivat vahingossa olla kursiivilla.
  • Jos kaksi pelaajaa vastasivat viestiin samaan aikaan, oli mahdollista, että ensimmäisen pelaajan viesti katosi.
Yleisiä korjauksia
  • Kiltaretkikunnan arkkujen vihjeet olivat kohdistettu väärin suuren resoluution näytöillä.
  • Roistot eivät välttämättä pystyneet heti omaksumaan oikeat taidot muutoksen jälkeen (ensimmäisellä vuorolla).
  • Olemme korjanneet historiallisten rakennusten hakua, jotta kaikki relevantit rakennukset näkyisivät haun tuloksissa!
  • Tapahtumahistorian ikkuna ei ollut riittävän leveä sisältääkseen kaikkia historiallisten rakennusten tapahtumia.
  • Yhdessä latautumisikkunan vihjeessä oli väärää tietoa kuumuustaidosta.
Parannuksia

  • Olemme päivittäneet kaverilistan sosiaalivalikkoa. Nyt näet tietoa ystäviesi aktiivisuudesta!
  • Olemme pelkistäneet virheviestiä, joka ilmestyi kun ei ollut enää mahdollista kerätä enempää tutkimuspisteitä (koska palkkisi oli täynnä). Siinä on nyt enää yksi sulkemisdialogi.
Mobiili


Tämä on mobiiliosio. Tässä listataan niitä asioita, jotka eivät ilmesty selainversioon, tai jotka vaikuttavat ainoastaan mobiiliversion käyttöliittymään tai toimintaan. Huomaa, että mobiilipäivitys saattaa olla saatavilla vasta muutamaa päivää päivityksen jälkeen!
  • Historialliset rakennukset, jotka olivat vähintään modernilla aikakaudella, näyttivät joskus väärän määrän tuotettuja tavaroita.
  • Viestikeskuksen lyhyissä viesteissä (jossa ei tarvita vieritystä) näkyi silti joskus vierityspalkki.
  • Oikeassa alareunassa olevan valikon kanssa esiintyi joskus ongelma, jossa (napauttamisen jälkeen) valikko ei laajentunut.
  • Egyptin kulttuuriasutuksen tehtävän jälkeen ilmeni harvinainen tekninen ongelma.
  • Tutkimuksessa oli satunnainen ongelma, jossa edistymispalkki (joka ilmaisee lahjoitettujen tutkimuspisteiden määrän) ei täyttynyt automaattisesti.
  • Alcatrazissa näytettiin yksikkökuvake punaisena (harmaan sijaan). Tämä on nyt korjattu.
  • Sosiaalipalkissa oli näyttöongelma, kun ei-ystäviä katsottiin naapurusto- tai kiltavälilehdellä. Siinä näkyi aukko saavutusten ja pelaajatietojen välillä.

Jos haluat kokeilla uusia ominaisuuksia ennen kuin ne julkaistaan, käy beta-serverillä tai tutustu mobiilibetaan.

Terveisin,
Forge of Empires -tiimi
 
Ylös