Hyvästit

  • Viestiketjun aloittaja pate623
  • Aloituspäivämäärä

DeletedUser

Guest
Yli vuoden pelaamisen jälkeen peli on käynyt liian tylsäksi. Pelaajakunta on toki hyvää ja chatissa jaksaa viettää aikaa, mutta pelkät pelaajat eivät kuitenkaan peli intoa jaksa ylläpitää.
Pelistä on vain ajan saatossa tullut liian lattea ja yksinkertainen.

Pelin lopettamiseen on useita syitä, joten teen vastausksista tarinamuotoisen jotta syyt voitasiin helpommin ymmärtää.

Pelin voi jakaa neljään eri osioon; Sotiminen, kaupungin rakentaminen, kanssa pelaajat ja tiede.

Sotiminen ja sotajoukot ovat pysyneet hyvin samoina aikakausien saatossa. Muutamia uusia ominaisuuksia on tullut, kuten metsissä piileskely ja ritarillisuus. Muokkaa strategioita vähäisen, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Samalla tyylillä olen melkein jokaisen taistelun sotinut. Yksi houkutuslintu edessä jolla houkuttelen puolet vihollisen armeijasta omien joukkojen ampuma etäisyydelle. Olkootkin sitten aikakaudesta ja taistelusta riippuen kevyt, nopea tai raskas joukko siellä edessä.
Kahden tuhannen taistelun jälkeen alkoi sotiminen kyllästyttää. Toki taistelin vielä omalla kartalla, mutta naapureihin hyökkäykset lopetin koska ei ollut enää sen ajan arvoista. Resursseja tuli riittävän nopeasti omilla tuotannoilla, eikä tavaroistakaan ollut pulaa. PVP-mitaleista jaksoin kuitenkin välillä sotia. Varsinkin silloin, kun olin aivan ensimmäisellä kerralla uudella PVP-tornilla. Progressiivinen aikakauden jälkeen en ole kuitenkaan jaksanut sotia. Muutamasta eri syystäkin. Ensinnäkin sota kenttä oli laginen, toisekseen pvp-torneilla oli liikaa taistelijoita. Myös sen takia koska PVP-mitaleita sai niin helposti tehtävistä.
Pelin sota osuus siis katosi pelityylistäni, mikä tylsisti peliä, mutta sotiminen taas toisaalta olisi uuvuttanut aivan liikaa.

Tieteessä kehittyminen ja ensimmäisenä pysyminen oli omalla tavallaan parasta. Katsella muiden kaupunkeja ja vertailla kuinka pitkällä kukin on. Kannattaako sopia rauha vai kannattaako hyökätä. kannattaako yrittää ryöstellä tavaroita vaiko vaihtaa niitä. Missä liitossa kukin on. Onko sotaa vaiko ei? Suunnitella yhteydet etukäteen, jotta voi mahdollisimman suurella todennäköisyydellä saada kaikkea viittä resurssia heti uudelle aikakaudelle päästyä. Minkä tutkit tieteestä ensin. Sotarakennuksen vaiko tarvikerakennuksen. Onko varaa rakentaa uutta parakkia, vai pitääkö vaihtaa tuotanto uudempaan, jottei jää tieteessä jumiin? Pelin strategisin ja samalla myös paras osuus. Suunnitella suunnitelmat kestämään muokkauksia ja yllätyksiä, mutta pitää kuitenkin niin hyvinä ettei kukaan pääse ohitsesi.
Tämä kaikki kuitenkin katosi lopussa:mad: Resursseja on kuin roskaa, joten tieteessä avataan aina ensimmäisenä sotarakennukset. Tavaroitakin on rittävästi, koska historialliset pukkaa niitä niin nopeaa vauhtia ettei niistä tarvitse kovinkaan paljoa huolehtia. Koko kisa loppui siinä vaiheessa, kun kaikki aikakaudet oli tutkittu. Uusia aikakausia toki tulee pelin, mutta se ei ole enää sama asia, Tutkimuspisteitä voi helposti ostaa ja tutkimuspistepaketteja on varastossa riittävasti, jotta saadaan tutkittua tiede riittävän nopeasti läpi. Ei enää hankalia valintoja, vaan kaikki saadaan avattua muutamissa päivissä.
Tieteessä ei enää ollut kilpailun tuntua. Koko hauskuus tutkimisen osalta oli kadonnut.

Kapungin rakentaminen oli hauskaa, tärkeää ja haastavaa. Ensimmäisen kunnon kapungin tein varhaiskeskiajalla. Kulutin sen tekoon yhteensä 40 minuuttia. Tuotanto parantui huomattavasti ja sain tilaa muutamalle uudelle rakennukselle. Historialliset rakennukset tuntuivat mahtuvan kaupunkiin muutoksen jälkeen. Toki kaupunki oli jatkuvan muutoksen alaisena. Uusia erimuotoisa tuotantoja ja sotilasrakennuksia jotka vaativat erilaisen pohjan. Uusia laajennuksia, joiden avulla sain muokattua kaupungista isomman ja tilavamman. Laajennuksia laittaessa ei pelkkä nykyisten tarpeiden miettiminen riittänyt, vaan piti miettiä myös tulevaa. Minne tulee uudet sotilasrakennukset ennen kuin mullistan koko kaupunkia? Miten valmistaudun uusien tarvikerakennusten tekoon, kun en vielä tiedä mitä ne ovat osaltani? Milloin saan vallattua kartalta seuraavan laajennuksen? Milloin saan mitaleja uuteen laajennukseen? Miten valmistaudun uuden historiallisen laittoon kaupunkiini?
Paljon kysymyksiä joihin ei ollut selkeää vastausta. Paljon tekemistä. Kaikki tämä teki hyvän kaupungin rakentamisesta erittäin vaikeaa. Vaikein osuus koko pelistä. Täydellisyyteen voi aina pyrkiä, mutta siihen ei voinut koskaan päästä. Kaksikaistaiset tiet olivat mukava uudistus ja tekivät kaupungin rakentelusta vieläkin vaikeampaa. Viimeisimpiin suunnitelmiin kului yli neljä tuntia suunnittelua ja pähkäilyä.
Loppua kohden kaupungin järjestelemisen tärkeys hiipui pois. Pronssikaudesta siirtomaa-aikaan oli erittäin tärkeää pitää kaupunki kasassa, koska resurssit eivät olisi muuten riittäneet Kaikkeen tarpeelliseen. Viimeisimmillä aikakausilla ei ollut kovinkaan suurta syytä pitää kaupunkia järjestyksessä, sillä resursseja ja tavaroita tuli riittävästi vähän sekaisemmallakin kaupunki kaavalla. Tehtävien tekemiseen oli toki hyvä olla kaupunki järjestyksessä, mutta kaupungin järjestelyn tärkeys ei ollut enää niin tärkeää kuin mitä se oli joskus aikaisemmin ollut. Lopulta lopetin täydellisyyden havittelun, koska hyöty hyvästä kaupungista on niin pieni, ettei siihen kannata tuhlata muutamaa tuntia.

Liittomaa kutsuja oli sadellut useilta eri liitoilta. Niin pienemmiltä kuin myös isommiltakin liitoilta. Jopa sen ajan isopisteisimmästä liitosta Nordic Empire. Kauppalaivastokin oli jo siihen aikaan ollut olemassa. Kutsu tuli myös Sikakovilta, Stella Polarikselta ja muutamalta muulta pieneltä liitolta.
Harkinnasssa oli sikakova ja Nordic Empire. Nordic Empireä katselin ensin, mutta huomasin siinä muutamia vikoja. Useilla pelaajilla oli ainakin kolmea eri tavaralaitosta, joten liiton sisäiset kaupat eivät tainneet sujua hyvin. Sikakova oli pieni liitto (TOP 10, niin kuin kaikki yli 2 jäsenen liitot siihen aikaan), mutta ulkoapäin kaikki oli hyvin joten hyväksyin heidän kutsun.
Liitto palajastui mahtavaksi. Chat oli aktiivinen ja muut pelaajat opastivat aina, kun tuli ongelma. En siis ollut koskaan aiemmin tätä peliä pelannut. Toisin kuin osa liitolaisista ketkä olivat pelanneet britti serverillä. Resursien vaihto onnistui hyvin ja liiton foorumilla oli tiedot siitä mitä kukakin tuottaa.
Chatissa vietin paljon aikaa foorumin lisäksi. Joskus jopa muutaman tunnin putkeen. Pelin kaikki salaisuudet raottuivat ja opin tuntemaan tekoälyn.
Monien mutkien kautta löysin itseni johtamasta sikakovia. Asioita tapahtui hyvin paljon ja siitä on jo aikaa, joten en rupea tästä tekemään tarinaa, koska sen pituus olisi aivan liian pitkä. Tein siitä jonkin moisen selkauksen sikakovissa, mutta sekin oli pelaajille ketkä tunsivat jo taustat.
Muutaman kuukauden jälkeen sain viestiä Hevi Sauruksilta, josko haluttaisiin yhdistää liitot. Muutaman viikon Keskustelun jälkeen teimme sopimuksen ja liitot yhdistyivät nimillä Inglourious Basterds ja Glourious Basterds. Mukaan tuli kolmaskin liitto Kajahin ohjauksella.
Yhdistyminen onnistui helposti. Pienipisteiset pelaajat Glourious Basterdsiin ja isopisteiset pelaajat Inglourious Basterdsiin. siirryin samalla pois johtajan paikalta, koska en jaksanut enää paneutua johtajan hommiin. Kun kaikki hommat alkoivat sujua rutiinin mukaisesti, niin pidin taukoa. Lähdin pois liitosta ja koristelin kaupunkini riikinkukoilla.
Tulin takaisin päivää ennen liittosotia ja liityin Glourious Basterdsiin. Sain lämpimän vastaanoton ja paikan johtajistossa. Liittosota oli osittain ihan mukavaa kun pääsi katselemaan kokonaisuutta, mutta sotiminen oli kuitenkin samanlaista kuin mitä se oli aiemmin ollut. Itse sotiminen alkoi kyllästyttää. Resurssikustanusten takia sota muiden liittojen kanssa ei onnistunut, joten liittosota jäi laimeaksi kokeiluksi. Liitossa oli toki muutakin tekemistä, mutta jätän ne asiat väliin sillä niistä asioista tulisi liian pitkä kertomus.
Tämän jälkeen haihduin hiljaiselon. Mitään tärkeää tai kertomisen arvoista en ole tehnyt sen jälkeen.

Kiitokset:
Napa
Teit mahtavan liiton jossa oli mukava pelata ja jossa sai aina tarvittaessa tietoa sekä opastusta.​
Seppolento
Olit mahtava opastaja, mukava ystävä sekä korvaamaton apu.​
koskar1
Oli hienoa pelata kanssasi aina loppuun asti. Annoit apua ja olit mukavaa seuraa chatissa.​
Taksa-
Olit mukavaa peli ja chatti seuraa koko pelin ajan.​
Pojo ja Bruneo
Teitte hienon liiton jossa sain viettää pelin parhaimpia aikoja.​
Van Marcoh
Apusi resurssien kanssa oli korvaamatonta. Tieteessä taistelu oli piristävää ja haastavaa.​
wolfkill78
Apusi ja neuvosi olivat hyviä Sikakovia johtaessa sekä seurasi mukavaa chatissa.​
Jalkarasva
Sotiminen vastakkain oli piristävää ja toi peliin paljon hauskuutta. parempaa sotijaa en ole tavannut.​
TSIH ja Make
Kiitokset mukavasta vastaanotosta ja hienosta vaikkakin lyhyestä yhdessäoloajasta Glourious Basterdsissä.​
ouxei ja mikkis
Teidän kanssa oli mukava pelata ja olitte hienoa seuraa chatissa.​
Gene
Olit mukavaa seuraa Sikakovissa.​
Fionality
Teit mahtavaa työtä varhaiskeskiajan kiltasodissa ja olit hienoa chat seuraa.​
jaffa, annikkiaa ja Azer
Erityiskiitokset teille mahtavasta chat seurasta ja yhdessäoloajsta.​
Hemmo67
Kiitokset hassun hauskoista chat hetkistä.​

Chatissa tuli vietettyä ikimuistoisia hetkeiä. Näsitä hetkistä haluan kiitää yllä olevien niemiän lisäksi myös seuraavia henkilöitä:
Hyssch, hdjokke, xspitfirex, zamik, LimeDrizzt, apocametal, tumppu, saagor II, x-bloo, BlackRose, on123, kokeilenvaa, dahQ, satelite Kid, tyhmäaasi, hannari22, AL.., Alexi, Hohtava, NiNNu, Mimmi ja gunnar
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

DeletedUser

Guest
Jokaiseen peliin kyllästyy joskus. Pidä hauskaa, Pate.
 

DeletedUser180

Guest
Kiitokset myös Patelle mukavista pelihetkistä samassa killassa ja chattituokioista pelissä :)
... ja näiden jäähyväisten historiaosuudesta! Kiltahistoria oli mielenkiintoista luettavaa.


-Hyssch-
 

DeletedUser21

Guest
Olen samaa mieltä monesta jutusta ja tulikin mieleeni, että pelissä on suuri epätasapaino hyvien ja huonojen pelaajien välillä, se rankaisee kovalla kädellä huonoja, että edistyminen on näille todella haastavaa, ellei miltei mahdotonta, ainakin todella hidasta. Tavarasta ja tilasta tulee huutava pula kun historiallisia alkaa rakentamaan enemmältikin, sitä ei tosiaan ole liikaa. Sitten toisaalta nämä, jotka vaivautuvat kyttäämään toisten pelaajien tuottojen valmistumisia ja ryöstelemään (sekä toki vahtaamaan ja keräilemään omia tuottojaan) tavaraa voi olla tylsänkin liikaa ja näille pelistä tulee ennenpitkää liian helppo. Samoin kun alkaa olla hyökkäysbonuksia niin pelit hoituu automaattitappelulla. Historialliset rakennukset eivät enää tuota modernista kaudesta eteenpäin tavaraa, vaan pelkkiä raaka-aineita. Tutkareita ei enää tarvitse kuin omiin rakennuksiin korkeintaan, ja toisten rakennuksista tarjolla on näitä turhia tutkareita, tai sitten mitaleita. Kuviakin saa suhteellisen helposti ja siksi tutkarit käyttäisi mieluiten teknologioihin.
 
Ylös